Veneen maalaus ja pohjamaalaus

Aloitimme venemaalaukset omassa tarkoitukseen suunnitellussa maalaushallissa jo 80-luvun alussa. Olemme ensimmäinen telakka Suomessa, joka teki tarvittavat laite- ja muut investoinnit korkealaatuiseen venemaalaukseen rakentamalla työlle oman hallin varusteineen.

 

Vaativien töiden suorituksen yhteydessä taitomme on kasvanut siis jo yli 30 vuoden ajan. Tehtyämme paljon veneiden pohjien vesieristysten uusintatöitä, päätimme kehittää työn uudelle tasolle. Olemme tehneet vanhojen maalien poistoon merkittävän investoinnin.

Siinä veneen pohjaa ei tarvitse soodapuhaltaa tai kaapia vanhoin konstein. Suoritamme ns. vacuum – puhalluksen, jossa vanha maali ja muu ongelmajäte imuroiraan pois puhalluskohteesta veneen pohjaan painetusta eräänlaisesta tyhjiökupista.

 

Vacuum-puhalluksen hyödyt:

 

- Säästö kustannuksissa: venettä ei tarvitse siirtää talvisäilytyshallista erilliselle puhalluspaikalle ja takaisin, maata ja venettä ei tarvitse peittää sekä puhallusaineen pystyy käyttämään uudelleen.

 

- Sooda- ja tavanomaisessa puhalluksessa syntyneeseen ongelmajätteeseen verrattuna vacuum-puhalluksessa ongelmajätettä syntyy veneestä vain murto-osa, eli noin 20 - 30 kiloa, ja se on turvallisesti omaan kasettiin pakattuna.

 

 - Ympäristö sekä työn suorittaja eivät altistu ongelmajätteen rasitukselle. Useissa maissa onkin suora perinteinen sooda- tai hiekkapuhallus ympäristösyistä kielletty.

©Ranmarina